lauantai 8. maaliskuuta 2014

Äitiydestä

Kohta jo 4 vuotta,
olen saanut pitää omanani kahta pientä poikaa,
toista niin voimakastunteista, toista niin joustavaa
eikä tämän suurempaa kiitollisuutta kai voisi ollakaan.
Rakastan taas elämää. Ja uskon hyvään.
Muistan kiittää. Olen onnellinen!
Tässä hetkessä on kaikki.
Muu maailma kaukana, kaukana.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Taistelu tuulimyllyjä vastaan

Viime vuosien aikana en ole tuntenut itseäni.
Olen ajelehtinut uskotellen itselleni, että olen tietynlainen.
Olen tehnyt itseäni vastaan ja sairastunutkin koko sotkussa.
Kouluttaminen, opettaminen, ohjaaminen, esilläolo,
se ei ole minua varten ja nyt sen vasta tajuan.
Yhden samanlaisen yön jälkeen kuin ne kaikki yöt,
joita vuoden ajan valvoin ja murehdin, stressasin.
Nyt vasta ymmärrän ja tosissani ymmärrän sen,
miksi on ollut niin vaikea tehdä päätöksiä.
En ole tuntenut itseäni. Nyt tiedän. Haluan olla näkymättömämpi.